Matkat naapurimaihin:

Matkat Naapurimaihin:

Maisemat ja kohteet - omassa maassamme ja naapureidemme alueella - ovat näkemisen arvoisia, joskus jopa häikäiseviä.

Mutta mitä kaikkea ne pitävätkään sisällään; nykyisen elämän, kulttuurin ja kansan. Kaiken sen kokee parhaiten itse paikan päällä. Kaiken sen, mitä on aikaisemmin tapahtunut ja kuinka se on vaikuttanut siihen miten asukkaat elävät tänä päivänä. Historia ja tarinat kertovat ihmisten kokemuksesta - ilman tietoa menneisyydestä ei oikein voi ymmärtää nykyistä elämää. Näillä matkoilla kokee hienojen maisemien ohella kaikkea tuota.

Lue lisää ›

Matka Syvärille, Petroskoihin ja Kollaalle 28.7.-2.8.2019, muutama paikka jäljellä

Matka Syvärille, Petroskoihin ja Kollaalle 28.7.-2.8.2019

Ilmari Hakalan mukana Aunuksessa ja Syvärillä. Syvärijoesta ajateltiin ja yritettiinkin toisen maailmansodan aikana maamme uutta itärajaa. Matkan aikana tutustutaan useisiin talvisodan ja jatkosodan taistelupaikkoihin, mutta myös menetettyyn Karjalaan ja Aunukseen ennen ja tänä päivänä.


Matkan erikoisuutena on mahdollisuus päästä käymään karjalaistalossa Sammatuksen kylässä.


Reitti: Niirala – Lemetti – Nietjärvi - Vitele – Tuulos – Aunus - Jandeba – Vosnasenja – Soutjärvi – Petroskoi - Jessoila – Hyrsylän mutka - Säämäjärvi – Suojajärvi – Kollaa – Suistamo – Sortavala – Värtsilä

Lue lisää ›

Barentsin kierros 12.-16.8.2019, täynnä

Sotahistorioitsija Ilmari Hakalan mukana Kuolan niemimaalla, Murmanskissa ja Saariselällä.
Tervetuloa myyttisestä pohjoisesta kertovalle matkalle. Matkan aikana kuullaan 900-1250 -lukujen Bjarmiasta (nyk. Kuolan niemimaa), norjalaisten matkoista Valkealle merelle ja siitä itään päin alueella nyt asuvista kansoista ja toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Matkan aikana ajetaan sotahistoriallisten paikkojen ohi: Mäntyvaara, Paikanselkä, Vermanjoki, joista kerrotaan matkalla. Muita mielenkiintoisia paikkoja: Kirovsk, Aljosha-patsas, Titovkajoki, Parkkina, Petsamon luostari, Nikkeli, Luttojoki, Magneettimäen muistomerkki, Vuotso ja Jääkäriprikaatin taistelu syksyllä 1944.

Lue lisää ›

Hurtigruten 16.-22.9.2019

Tule mukaan Maailman Kauneimmalle Merimatkalle, Hurtigrutenin risteilylle. Näe ja koe Pohjois-Norjan upeat maisemat niiden vaihtuessa karuista jääkauden hiomista tasaisista vuorista alhaalta vihreän rehevän kasvuston omaaviin äkkijyrkkiin lumihuippuisiin vuoriin. Risteile lumoavassa Lofoottien saaristossa, ihastele kaunista Peikkovuonoa ja iloitse kapteenin taidokkaasta ohjauksesta kääntäessään laivaa tuon kapean Trollfjord-vuonon pohjukassa. Näe monet Keski-Norjan niiden saaret ja saaristot kauneudessa, johon ei kyllästy. Matkan aikana Päivi Kostamo ja Ilmari Hakala kertovat Norjan historiasta ja kulttuurista, miten II maailmansota koetteli Norjaa ja miten siellä tänä päivänä eletään sekä keitä olivat viikingit ja keitä kveenit. Merimatka päättyy Trondheimiin, jossa jäämme laivasta, tutustumme lähes tuhat vuotta vanhaan tuomiokirkkoon, ja sen veistokselliseen julkisivuun. Palaamme linja-autolla Ruotsin Uumaja kautta Kemijärvelle.
Sinun ei tarvitse miettiä kuljetusta eikä muita järjestelyjä, varaat vain matkan;
me huolehdimme matkajärjestelyistä.

Lue lisää ›

Ilmari Hakalan mukana Pohjois-Norjassa 5.-8.9.2019

Sotahistorioitsija, everstiluutnanti Ilmari Hakala on tunnettu laajasta historiaan ja sotahistoriaan perehtyneistä matkoista. Hän on vetänyt Tuntematon sotilaan jalanjäljillä kiertomatkoja Karjalan kannakselle jo 20 vuoden ajan. Myös pohjoiset alueet ovat hänelle tuttuja kohteita aiemmilta vuosilta. Tällä kyseisellä matkalla kuullaan pohjoisen Suomen, Ruotsin ja Norjan historiasta. Tervetuloa tutustumaan lähialuehistoriaan ja niihin asioihin, joiden vaikutus näkyy ja tuntuu meillä nyt.

Lue lisää ›

Power Park ja Ähtärin eläinpuisto 8.-11.7.2019

Kesälomareissu Power Parkiin ja Ähtärin eläinpuistoon. ” Suomen mielikuvituksellisin huvipuisto”, yli 40 huvilaitetta kaikenikäisille ja -pituisille huvittelijoille. Huvipuiston sisällä on myös perheen pienimpien oma Satumaa, jossa asuu Rölli-peikko ystävineen. Power Park sijaitsee Alahärmässä Etelä-Pohjanmaalla, jonne ajomatka taittuu mukavasti bussilla ja taukoja pidetään matkan varrella. Käynti myös Ähtärin eläinpuistossa katsomassa hellyyttävät pandat, visentit, mandariinisorsat ja muut eläinpuiston asukkaat. Jätä auto kotiin, unohda ajaminen, parkkipaikkojen haut ja maksut, rentoudu ja keskity lapsiin ja huvituksiin; majoitus ja kuljetus on hoidettuna.
Tervetuloa kesäreissulle!

Lue lisää ›

Senjan saari, Lofoottien sisar 5.-9.8.2019, tällä hetkellä ei ole vapaita paikkoja

Pohjois-Norjassa sijaitseva Senjan saari on Norjan toiseksi suurin saari. Voi myös sanoa, että se on kuin Lofoottien sisar; kristallin kirkkaita vuonoja, vihreitä laguuneja, vehreää nurmea, Atlantin aaltoja, lumihuippuisia vuoria ja huikeita näköaloja. Norjan saarilla voi vierailla joka kesä, aina löytää jotain uutta ja tekemistä riittää. Matkalla voi yhteisen retken lisäksi valita patikointia, kanootilla melomista, kellumista Atlantissa, kalastamista tai venesafarin vuonojen elämää katsomaan. Menomatkalla on aikaa nauttia Ruotsin tuntureiden maisemista ja ulkoilusta Björklidenin tunturikeskuksessa. Tulomatkalla on voit tutustua ”Pohjolan Pariisiin”, Tromssaan ja niiden käyntikohteisiin, ostospaikkoihin ja ravintoloihin. Matka kaukaisille saarille on elämys, joka antaa voimaa ja valoa tulevaa syksyä varten.
Tervetuloa mukaan!

Lue lisää ›

Viro 28.4.-5.5.2019, lyhyt käynti Latviassa

Kylpylää, kulttuuria, kauneutta

Tule nauttimaan Viron heräävästä keväästä, kylpylän hemmotteluhoidoista ja kulttuurimaisemista. Matkavaraukset ovat valmiina, huoneet ja hoidot odottavat, pakkaat vain tavarasi; bussi huolehtii niistä, kun menet laivalle ja kauppaan. Tulomatkalla mahdollisuus käydä Tuurin kyläkaupassa. Matkanjohtajana on Lofoottien matkalta tuttu Leila Rantakangas.
Lepää ja lomaile ennen kesää!

Lue lisää ›